keskiviikko, 15. helmikuu 2012

Muutto



me sitten muutettiin uuden tulokkaan myötä...
http://aussiehuumoria.blogspot.com/

maanantai, 2. tammikuu 2012

2012 tavoitteet

Vuoden 2012 tavoitteita on vähän, mutta eivät suinkaan mitättömiä :)

Oonalle terveyttä ja vireyttä, harrastelua agissa, tokossa ja josko sinne metsän puolellekin pääsisi jälkiä tarkastelemaan muiden jäljiltä.

Pepsille TOKOssa VOI1 alkuvuodesta - osallistuminen SM-kisoihin ( lajilla ei ole väliä ;) )  Kesällä metsään :)

Ruutin kanssa tutustutaan toisiimme, aloitetaan agilityä ja katsotaan mitä sitten siihen lisäksi, varmaan TOKOa, mutta varmaan jäljestämäänkin pääsee ( tarvii päästä ;)) tai jotain sinne päin ;)

Ohjaaja yrittää päästä taas hommaan mukaan :) ja toimii LPKY:n TOKO jaoksen yhtenä vetäjänä tänä vuonna ja agin puolella halliyhtiön duuneissa, viettäen vielä hoitovapaata vuoden loppuun.

maanantai, 2. tammikuu 2012

Vuoden 2011 koonti

Mitäs vuosi 2011
Vuosi 2011 oli suuria tunteita, mieletöntä onnea ja iloa, uuden elämän syntymistä ja kehittymistä, sukulaisten tapaamista sekä kääntöpuolella käsittämätöntä tuskaa, surua ja kaikkea paskaa. Tuska viime vuodesta on yhä suuri, enkä vieläkään pysty olemaan itkemättä kun asiat tulee mieleen. Elämä osaa olla joskus tosi paska. Elämä antaa ja ottaa. Kaikesta huolimatta - niiden mielestä joiden koirat on vain koiria - niin eihän meillä ole ollut mitenkään huono vuosi - mutta meille Jehu & Välkky olivat rakkaita ja tassun jälkiä on sydämet täynnä.
Tavoitteet & toteutuneet - perinteisesti ;)
OONA: Terveitä ja hyväkuntoisia päiviä, agilityä mielenvirkeydeksi ja kunnossapidon tueksi. Kisataan jos hyvältä tuntuu ( kunhan ohjaaja kuntoutuu) Tokoa mielen virkeydeksi, jos hyvältä tuntuu. Jälki ja esine-etsintää mahdollisuuksien mukaan, mielen virkeydeksi.
Oona kävi kevät kaudella vielä agilitykisoissa, ensin Santun kanssa, sitten Ruokolahdella minun kanssa. Viimeistä kisaa katseltiin, mutta ne sitten jäivät. Piirinmestaruuskisoissa oli kasvattaja tuomarina, joten siitä jäätiin sitten sen vuoksi ulos. Eikä tuo agiltykunto ole Oonalla enää ennallaan. Ilmiselvästi näyttää olevan sitä mieltä, ettei ole vanhentunut pätkääkään ja hyppää siitä mistä aina ennenkin, eikä se ole ihan oikea kohta enää ;) Pääsi kuitenkin Pepsin kera viikonloppuisin loppuvuodestakin treenailemaan.
Kesän tapahtumien vuoksi Oona joutui uhrautumaan tokoilemaan (terapiakoira) ja kävimmekin elokuussa haukkiksen kokeessa tekaisemassa yhden ei tuloksen. Seuraaminen oli kuitenkin _Oonan_ yksi parhaimmista, tuomari ei kyllä ollut samaa mieltä - noin niinkuin tokon sääntöihin verrattuna ja antoi 6. Hassua ;)
Muuten Oona sai toimia vain kotinarttuna ja osallistui kyllä treeneihin, jos ohjaajalla vaan intoa riitti.
PEPSI: Santtu hoitaa agility puolen, tuloskunnon saavuttaminen agilityssa myös kontaktiradoilla, muista tavoitteista Santtu pitää kirjaa omassa päässään…
TOKOn VOI1 ja mahdollisesti osallistuminen TOKOn SM-kisoihin kesäkuussa. Sopiviin näyttelyihin voisi myös ilmoittaa
24 rataa agissa ( agi + hyppy ) 4 hyppyratanollaa ja 1 yliaikainen agilityratanolla. Pääasiallisesti kontaktin jälkeen agility rata päätyi hylkyyn.
Tokossa 3 starttia VOI luokassa 0-, 2- ja 3-tulos :) Melkein ykkönen tarkoitti pepun vetämistä tunnarissa, jonka vuoksi liike meni nollille ( vaikka oikeakin tuli, ja merkkasi sen vielä pepullaan!)
Näyttelyitä ei ollut. Murhenäytelmän seurauksena Pepsi oli sairaslomalla heinäkuun ja toipui osan elokuutakin.
VÄLKKY: AGI uran aloitus ja nousu 2-luokkaan, TOKO ALO & AVO ykköset, jos vaan viedään kokeisiin… Näyttelykehässäkin voisi yrittää pyörähtää.
Tällä saralla tapahtui sitten kaikki... TOKO ALOsta 2 x 2-tulos, Agista nousu 2-luokkaan ja sieltä yksi luva, näyttelyistä hylätty ja kesäkuun lopussa siirtyminen rauhaisaan koirien taivaaseen. Jos asia kiinnostaa / ihmetyttää enemmän, voi minuun ottaa yhteyttä.
OHJAAJA: tekee sen minkä ehtii/jaksaa ilman stressiä, kuinka elämä lähtee pienokaisen kanssa sujumaan
 

perjantai, 14. lokakuu 2011

Rilli-kissan talven sääennuste 2011-2012

Etelä-Karjala

Etusivu > Artikkeli

 

Rilli-kissan talven sääennuste

julkaistu tänään klo 10:24
 

Sääkissa Rilli on haistellut loppukesän ja syksyn aikana tulevia ilmoja ja ihmetellyt. Tulevasta talvesta tulee säiden puoleen kylmä ja suhteellisen luminen. Lumipeite paksuimmillaan 69 cm, pakkasia riittävästi kaikille.

Rilli-kissan talven 2011-2012 sääennuste

Lokakuu:

Lokakuun alkupuolen päivät (1-18) ovat sateisia, jokunen poutapäiväkin jaksolle mahtuu. Alkukuun (päivät 1-18) päivälämpötilat liikkuvat 6-12 asteessa, yöllä 0-5 astetta. 18. päivästä alkaen sää selvästi viilenee, lämpötila 0-6 astetta. Yöpakkasia 20.–24. sekä 27.- 30. päivinä. Ensilumi sataa maahan 22.–24. päivä.

25. päivä ilma taas hieman viilenee, lämpötila -2 ja +4 asteen välillä.

Marraskuu

Marraskuun alussa lämpötila on yöllä nollassa, päivällä plussan puolella, sadetta. 6. päivä sataa mahdollisesti lunta muutamia senttejä. 7. – 8. päivä poutaisia, lämpötila -3 ja +3 asteen välillä. 9. ja 10. päivät sateisia, mahdollisesti osa sateesta tulee lumena.

11. – 13. päivät ovat poutaisia, lämpötila -5 ja +3 asteen välillä. 14. – 24. päivä saadaan sateita lumena sekä vetenä, lämpötila +2 ja - 6 asteen välillä. 24. – 27. päivä lämpötila on -10 ja -3 asteen välillä, lumisadetta. 27. päivä pakkanen kiristyy jopa -15 asteeseen loppukuuksi.

Joulukuu

Joulukuun alussa 1. – 3. päivä poutaa, lämpötila -5 ja -15 asteen välillä. 4. – 14. lumisadetta, lämpötila - 3 ja -10 asteen välillä. Tuuli kaakon ja pohjoisen välillä.

15. – 20.12. lämpötila vaihtelee -10 – -20 asteen välillä, poutaa.

20. – 22.12. lumisateita, lämpötila -10 ja -15 astetta.

23. – 25.12. lämpötila -15 ja -20 asteen välillä, poutaista. 26.12 lauhtuu, lämpötila -8 ja -15 asteen välillä, lumisadetta lähes päivittäin.

Itsenäisyyspäivänä on poutaa, lämpötila -3 ja -10 asteen välillä.

Jouluaatto on valkoinen ja poutainen, lämpötila -15 ja -20 astetta. Joulupäivänä on poutaa, Tapaninpäivä poutaa, pakkasta -15 ja -20 asteen välillä.

Uudenvuoden aattona lumisadetta, lämpötila -7 ja -15 asteen välillä, heikko idän puoleinen tuuli.

Tammikuu

1. – 7.1. lämpötila -12 ja -20 asteen välillä, lumisadetta 1.1. 7. – 16.1. pakkanen laskee -8 ja -15 asteen välille, lumisateita 7.- 16.1.

17. – 28.1. sää taas kylmenee -10 ja -25 asteen välille, lumisateita saadaan 24.–25.1. 29.1. sää taas hieman lauhtuu loppukuuta kohden lämpötilat -8 ja -15 asteen välillä, tuulet pääsääntöisesti idästä, lunta lähes päivittäin.

Helmikuu

Helmikuun alusta sää lauhtuu hetkellisesti, ja saadaan lisää lunta. 1.-6.2. lämpötila +2 ja -10 asteen välillä. Lunta tällä jaksolla saadaan lähes joka päivä.

7.2 -15.2 taas kylmenee, lämpötilat -10 ja -20 asteen välillä, tuulet idän ja kaakon välillä, poutaa. 16. – 21.2. taas kylmempiä, lampötila-15 ja-25 asteen välillä.

22.2. lähtien sää lauhtuu, pakkasta -6 ja -15 asteen välillä. Lumisateita 24.2. alkaen kuun loppuun saakka.

Maaliskuu

Maaliskuun alusta 1.-6.3. on lauha jakso. Lämpötila +2 ja -8 astetta, lumisadetta. 7.3 – 12.3. päivät ovat kylmempiä ja lämpötila on -3 ja -10 astetta. Lunta sataa 8.3. j 12.3.

13. – 18.3. päivät ovat kylmempiä, lämpötila -5 ja -15 asteen tienoilla, poutaa. 16.3. – 26.3. päivät ovat kylmiä, lämpötila -10 ja -15 asteen välillä, poutaa.

19.3. lähtien lämpenee, lämpötilat aluksi 0 ja -8 asteen välillä. Aivan kuun lopulla päivälämpötilat päivällä jopa +5 astetta, yöllä alle -5 astetta pakkasta.

Huhtikuu

Huhtikuussa on yöpakkasia aina 22. päivään asti.

Huhtikuun alussa yöt ovat kylmiä, lämpötila päivisin +5 ja -5 asteen välillä, viimeisinä päivinä sataa lähes päivittäin. 8. – 21.4. päivälämpötilat ovat plussan puolella jopa 12 astetta, öisin pientä pakkasta. Vettä sataa 11., 16. ja 18.4.

22.4. alkaen päivät lämpenevät ja yöpakkaset loppuvat. Sadetta 22. ja 30.4. Loppukuusta päivälämpötilat nousevat jopa +15 asteeseen, poutaa.

Kylvötyöt pääsevät käyntiin aivan kuun lopulla.

Sääkissa Taipalsaarelta, Markku Hulkkonen

tiistai, 26. heinäkuu 2011

Pieni mutta ärhäkkä..

Ukkosrintama aiheutti vahinkoja Lappeenrannassa

julkaistu tänään klo 16:56, päivitetty tänään klo 17:05
Salama iskee.

 

Kuva: YLE Etelä-Karjala / Tommi Parkkinen

 
 

Sadevesi tulvi liikekeskuksiin Myllymäessä. Omakotitalon terassin päälle kaatui puu Karhuvuoressa. Ukkonen aiheutti myös kymmenkunta automaattista palohälytystä.

Voimakas ukkosrintama ylitti tiistaina iltapäivällä Etelä-Karjalan ja aiheutti vahinkoa etenkin Lappeenrannassa. Pelastuslaitos sai useita hälytyksiä noin kello 15.15. Henkilövahingoilta on kuitenkin vältytty.

Vesi lainehti muutamiin liikerakennuksiin Myllymäessä. Pelastuslaitos jatkoi töitä tulvivan veden poistamiseksi kiinteistöistä vielä tunteja ukkoskuuron jälkeen.

Ukkonen kaatoi puun omakotitalon terassin päälle Karhuvuoressa. Ukkonen aiheutti myös kymmenkunta automaattista palohälytystä.